sunnuntai lokakuu 6, 2013

SILAKKAMARKKINAT 2013

Silakkamarkkinoitten avajaispäivänä sunnuntaina 6.10.  sää oli iltapäivällä alkuun liiankin kirkas valokuvausta silmällä pitäen. Mukana oli llaajakulma ja zoomintele. Unohdin ottaa mukaan salaman, jolla liian suuria kontrastieroja olisi voinut tasoittaa. Kaksi muistikortillista otin kuvia ja aikaa meni raakatessa puolet pois – silti nytkin jäi jäljelle puolet liikaa..

Silakkamarkkinoilla on aina ollut hyytävän kylmä, ja tietysti puin liikaa ylleni, muttanyt sää olikin leppeän lämmin.  Kuuma ei tullut, mutta olisi ollut helpompi liikutella kameraa, joe en olisi ollut niin tönkkökäämitty.

Varsinaisia kalatuotteita en ostanut, kun reppu oli tarpeeksi painava kameravermeistä, pärjäilin ihan vaan lohivoikkoleivällä ja plätyillä. Ennen silakkamarkkinoilla on ollut paljon grillimakkara- ym. rasvaisen mättöruoan myyjiä. Nyt ei ainuttakaan. Sen sijaan oli iso telttaravintola, joka myi suht edullisesti kokkien valmistamia kala-annoksia. Ehkä ne olivat kokoonsa nähden kalliita, mutta sopivat  silakkamarkkinoitten henkeen.

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6441

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6373

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6424

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6382

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6495

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6463

 

2012-10-06_silakkamarkkinat_1000-6359

Lisää kuvia silakkamarkkinoilta täällä.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai lokakuu 6, 2013, klo 20:39
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

sunnuntai lokakuu 7, 2012

SILAKKAMARKKINAT 2012

Silakkamarkkinoitten avajaispäivän sää oli mitä kaunein, ja niin kauan kuin aurinko paistoi, Kauppatorilla tarkeni käyskennellä tuulesta huolimatta. Avajaisten palkinnonjakoon en kiirehtinyt (lue: herännyt), koska halusin kuvailla iltapäivän valossa. Saavuinkin torille vasta puoli kuuden maissa, jolloin torihyörinä oli parhaimmillaan muttei liiaksi tungosta.

Kuvasin tällä kerralla lähinnä kauppiaita ja yksityiskohtia. Myöhemmin viikolla otan laajakulman mukaan avarampien yleisnäkymien tallentamiseen.

Silakkamarkkinoitten tyylikkäin pariskunta oli perinteisessä paikassaan altaan hallin puoleisessa kulmassa. Aito tumma saaristolaisleipä teki kauppansa.

Veneistä ja laivoista löytyy aina uusia kiinnostavia yksityiskohtia.

Kas maistiaisia, olkaa hyvä!

Kauppahallin edustalla voi ihastella pyöreässä altaassa uiskentelevia kaloja.

Reippailla tori-ihmisillä pysyy vasara kädessä, kun pitää teltanlievettä korjata.

Lohi sai hiilloksesta kauniin pinnan ja vahvan savun maun.

Mastojen ja köysien varjot muodostivat alati muuttuvia kuvioita veteen.

Avajaispäiväniltana mereltä nousi mahtavan muhkeita pilviä, ja ilta-aurinko loi punertavaa hohdetta taivaanrantaan, jossa viime säteet vielä maalasivat Suomenlinnan majakkakirkon seinän.

Paula lähetti aiheesta: kaupunki, ruoka, tapahtuma, sunnuntai lokakuu 7, 2012, klo 23:52
Avainsanat: , ,

SIVUN ALKUUN

maanantai huhtikuu 25, 2011

Neljä kokkiparia ja yksi pääsiäinen

Meitä oli maalla pääsiäisen pyhiä viettämässä kymmenen ihmistä, joista yksi oli vanhus ja yksi pikkuvauveli. Loput kahdeksan päätimme emännän vaivoja säästääksemme jakaa ruoanlaittovuorot  niin, että kunakin päivänä kahden kokin pari hankki ja valmisti aterian. Tarkoitus ei ollut mikään ”Arvostele mun illallinen”  tai muu gourmetpyrkimys vaan ihan tavallista ruokaa. No  arkiruokaa  juhlallisempaa kuitenkin, muttei mitään ”kolme kortta lautasen reunalla” -väkerrystä.

Koska ruokailu on myöskin silmänruokaa, pyrin ottamaan kuvia sekä ruoan laitosta että valmiista kattauksista. Tässä kokoelma kuvia sekalaisessa järjestyksessä.

Vuohenjuustoa odottamassa seuraavaa askelta.

Terassin grillissä paahtuivat possunsisäfilepihvit. Kesän grillikausi täten avattu.

Uunilohi sai kuorrutteekseen vuohenjuustot ja sen alle herkkusieniä, rucolaa, sipulia..

Uunissa paahdetut kasvikset.

Tänä pääsiäisenä emme valmistaneet pashaa, mutta rahkahedelmäsalaatti korvasi sen mainiosti ja oli kevyempää.

Tonnikalapaprikalasagne sai uunissa rapeanherkullisen pinnan.

Keväinen raikas salaatti kaalia, paprikaa ja persiljaa.

Jäätelön kera rommilla ja Amaretto-liköörillä liekitetyt muscovadosokerissa paahdetut banaanit onnistuivat, kun alkoholin lämmitti hieman ennen liekitystä.

Talon isäntä – koiranleuka – pelasi varman päälle liekitysvaiheessa ;)

Tummasta suklaasta sulattamalla valmistettu makoisa herkku sai koristeekseen hennon pastellivärisiä linnunmunakaramellejä.

Terassigrillissä isännän kokeneessa käsittelyssä  kaslerpihvit tirisivät saaden hienon savun maun ja rapeanmehukkaan pinnan.

Juustokuorrutteista perunaa ja sipulia hautui uunissa.

Kaslerpihvit ja paahdetut sipulilohkot valmiina parempiin suihin.

Lemon curd -marinointikastike antoi jännittävän sitruunaisen makuvivahteen raikkaaseen hedelmäsalaattiin.

Pääsiäismunista löytyneitä pikkuesineitä koottiin ruokaa sulatellessa.

Jokunen ehti sulattelemaan lokoisaan asentoon sohvalle.

Oli hyvä idea jakaa kokkivuorot, ja tottamaar ideaa jatketaan muinakin pitkinä viikonloppuina.

Paula lähetti aiheesta: perhe, ruoka, maanantai huhtikuu 25, 2011, klo 20:55
Avainsanat: , , , , ,

SIVUN ALKUUN

keskiviikko elokuu 4, 2010

Paprikat

Vihannestiskillä oli loistotarjous: paprikoitten kilohinta vain 90 centtiä. Ostin ison pussillisen punaisia, oransseja, keltaisia ja vihreitä paprikoita. Iloa sekä silmälle että suulle.

Osan söin tuoreena leivän päällä, osan kypsensin uunissa. Puhdistetut ja lohkotut paprikat asettelin uunipannulle ja kääntelin niitä oliiviöljyssä. Sekaan ripottelin runsaasti mausteita, muistaakseni tällä kertaa yrttipippurimaustetta, rosepippuria sekä rosmariinia sekä pikkuisen suolaa.  Monta isoa valkosipulin kynttä ja tuoreita basilikan lehtiä lohkojen väleihin. Ensimmäinen 15 minuuttia paprikat saavat paahtua  250 asteessa ja sitten pudotetaan muhimaan 175 asteeseen. Kypsennyksen puolivälissä paprikoita käännellään, tarkistetaan maku ja lisätään loraus viinietikkaa.

Paprikat sopivat sellaisenaan pikku iltapalaksi leivän ja oluen kera tai ihan melkein minkä vain ruoan lisukkeeksi. Ruoka säilyi hyvin jääkaapissa usean päivän, osan pakastin pieniin annospusseihin, joista on helppo nopeasti sulattaa väriä talveen.

Paula lähetti aiheesta: ruoka, keskiviikko elokuu 4, 2010, klo 13:35
Avainsanat: ,

SIVUN ALKUUN